Sormenjälkeni somessa

Ammattiesittely: Stand Up -koomikko

Julkaistu 10.11.2021 09:46

Pikkujoulukausi tarkoittaa stand up-koomikoille vuoden kiireisintä aikaa. Olen kuitenkin saanut vieraakseni Anitta Ahosen kertomaan työstään. Pian sinäkin tiedät enemmän siitä, millaista on naurattaa ihmisiä työkseen.

Jotta saisi ihmiset nauramaan, on keksittävä hauskoja juttuja ja osattava kertoa niistä viihdyttävästi. Anitta kertoo puhuvansa omasta elämästään. Hän on puhunut esimerkiksi sairauksistaan, sukulaisistaan ja kaikenlaisesta sellaisesta, mitä sattuu ympärillään havaitsemaan. Olenkin saanut osoituksen hänen terävästä huomiokyvystään, sillä hän on ehtinyt jo kommentoida kenkiä, kattokruunua ja kesäajassa olevaa kelloa.

On tärkeää keksiä riittävän usein uusia juttuja, ettei yleisö kuule samoja vitsejä moneen kertaan. Ennen kuin uudet jutut päätyvät keikkaohjelmaan, niitä on mahdollista testata treeniklubeilla. Vain pieni määrä kaikesta testatusta materiaalista päätyy esityksiin asti, joten testattavaa materiaalia pitää keksiä paljon enemmän kuin esityksen keston verran. Koomikolla on vuodessa keskimäärin 130-150 keikkaa, joten aikaa menee myös keikkapaikalle matkustamiseen.

Keikan sisältöä pitää miettiä myös yleisön mukaan. Illalla toimivat roisimmat jutut, kun taas yrityksen tilaamissa esityksissä firmaan liittyvät läpät uppoavat henkilökohtaisia paremmin. Anitta kertoo, että kaikki tilaajat eivät haluakaan stand up -esitystä, vaikka etukäteen kuvittelevat niin. Siksi on tärkeä tunnistaa, vastaavatko koomikon tyyli ja tilaajan odotukset toisiaan.

Ennen keikan alkua takahuoneessa on varsinkin yleisöön verrattuna vaisu tunnelma. Koomikot kertaavat vuoroaan odotellessaan vielä omia esityksiään. Illan juontaa MC eli seremoniamestari, joka kasvattaa yleisön fiilistä ennen ensimmäistä esitystä ja esittelee koomikot. Yleensä esityksissä on kaksi puoliskoa, joista toisen puolen alkupuoliskolla esiintyy usein niin kutsuttu open mic eli koomikko, joka on vasta uransa alussa ja kerryttää esiintymiskokemustaan. Kaikkein paras paikka esiintyä on toisen puoliajan viimeisenä. Jos yleisöllä kuitenkin on takanaan kostea ilta ja viimeinen esitys alkaa lähempänä puoltayötä, ei pääesiintyjän paikka ole yhtä kiitollinen. Myös tilan koko, riittävän hyvä äänentoisto, penkkien määrä ja sijoittelu voivat vaikuttaa keikkaan paljonkin.

Vuodesta 2005 asti stand upia työkseen tehnyt Anitta kertoo alan viime vuosina muuttuneen useammallakin tavalla. Stand up on alkanut viime vuosina kiinnostaa yhä enemmän varsinkin naiskoomikoita. Vuoden stand up -tulokas -kilpailun voittajaksi kruunattiinkin nainen vuonna 2018 (Illusia Sarvas) ja vuonna 2019 (Aurora Vasama). Silti nais- ja mieskoomikoilta odotetaan erilaista sisältöä. Esimerkiksi kiroilu tai itsestään puhuminen halventavaan sävyyn kirvoittavat eri tavalla palautetta sukupuolesta riippuen.

Nykyään koomikoita myös tunnistetaan entistä paremmin. Anitta on saanut vannoutuneilta faneiltaan lahjaksi niin vesipulloa kuin villasukkiakin. Myös fanikuvia halutaan ottaa yhä enemmän.

Korona vaikutti myös stand upin esittämiseen ja siirsi keikat nettiin. Etäkeikkojen tekeminen tuntui aluksi hirveältä ajatukselta ja Anitta mietti, tekisikö niitä lainkaan. Sopiva tila oli kuitenkin tiedossa, eikä ilman etäkeikkoja olisi voinut jatkaa työtä. ”Oli pakko häivyttää artistirooli, koska kaikki ne ihmiset, joista sai virtaa, olivat poissa ja pahimmillaan sitä näki vain itsensä. Onneksi paikalla oli tekninen apulainen, joka nauroi jutuilleni”, Anitta kertoo.

”On hienoa, että on keikkoja ja voin elää sillä, mikä on ammattini. Nyt voin jälleen nähdä yleisön keikoilla. On uskomattoman hieno tunne, kun ihmiset tulevat hälisten ja supisten paikoilleen”, Anitta kuvailee. Kaikkein parhaiten mieleen jäänyt esiintyminen on ollut vuonna 2015 teatteri Riossa, kun yleisö antoi hänelle aplodit seisaallaan. Stand up -koomikoksi voi oppia vain tekemällä ja esiintymiskokemusta voi päästä keräämään esimerkiksi kansalaisopistojen stand up -kursseilla tai treeniklubeilla. ”On myös tärkeää muistaa, että elämässä tai stand upissa ei voi miellyttää kaikkia”, Anitta kiteyttää.